Tämä seuraava tapahtui kahdelle henkilöille, jotka tunnet varsin hyvin. Koska kyseessä on kuitenkin tarina, on heidän nimensä seuraavassa muutettu.
Luontevaa olisi tietysti kirjoittaa tämä blogipostaus minä-muodossa. Sillä tavalla minä ensin aloitinkin, kun tämä kaikki on kuitenkin tapahtunut minulle ja meille. Mutta ehkä tämä on parempi etäännyttää puhumalla ”heistä”. Pysyy yleispätevämpänä sillä tavoin.
A. ja E. olivat kuohuksissaan. He olivat juuri lukeneet tarinan, jonka juoni kertoi heidän elämästään hyvin yksityiskohtaisesti. Kyseessä ei ollut pelkästään samankaltaisuus, vaan piinallisen yksityiskohtainen täsmäävyys, suorastaan henkilökohtaiselle tasolle ulottuva seikkaperäisyys. Tarina oli kirjoitettu kuin suoraksi kuvaukseksi todellisuudesta. Muodinmukaista autobiografista kirjallisuutta siis. Vaan mikä tarkoitus on fiktiolla silloin, jos kertomusta ei järjestellä sen sisäisen lainalaisuuden perusteella vaan pyritään kuvailemaan todellisuutta yksi yhteen?
Se nyt kuitenkin oli tässä pienempi ongelma, että tarina noudatteli todellisuutta. Jutun ytimessä oli se, kenestä tarina kertoi, ja kuka sitä kertoi. Tässä tapauksessa kyse ei ollut autobiografisesta teoksesta. Tätä ei ollut kirjoittanut A. eikä E.
He olivat järkyttyneitä siitä, että joku oli kirjoittanut heidän elämänsä, ja kaikesta päätellen ei vain menneisyyttä, vaan myös tulevaisuuden. Teos suorastaan osoitteli ja ilkkui, että heidän elämänsä oli kirjoitettu ennalta ja että he olivat pelkkiä hahmoja kirjailijan mielikuvituksessa.
Tällainen vapaan tahdon vähättely ja yksilönvapauden lakaisu kuriositeettien tuhkauurnaan sai sapen kiehumaan ja nostatti vastarinnan. He päättivät rikkoa kaavoja ja tehdä jotain mikä ei ollut kirjassa, vaikka vain osoittaakseen, että he eivät ole kirjailijan sätkynukkeja, että maailma ei ole jonkin kaikkivoipan jumalan fatalistinen näytelmä.
Mielenkuohut alkoivat jäsentyä toiminnaksi. He päättivät ottaa yhteyttä kirjailijaan. Ehkä he voisivat tavata ja tivata miksi ja millä oikeudella kirjailija oli heidät valinnut, pelkistänyt kirjaimiksi ja sanoiksi. Koska kyseessä vaikutti olevan käännöskirja, pitäisi myös voida tutustua alkuteokseen, jotta näkisi etenevätkö tapahtumat yksi-yhteen kaikilla kielillä.
Ihmisen tarve tietää totuus on vahva vietti. Ihmisen tarve tietää totuus omasta itsestään ja asemastaan maailmassa on vieläkin vahvempi, syvällä sisimmässä ytimessämme. Tästä on kirjoitettu maailman sivu, yhtä lailla uskonnollisia maailmanselityksiä kuin jännittäviä tieteiskirjallisuuden seikkailujakin.
Halu tietää, ja myös pelko siitä millainen totuus verhon takaa paljastuisi. Entä jos kirjailija istuisi rennosti sohvallaan, ja he odottaisivat häntä vastapäätä vierastuoleilla, paljastaisiko tämä jotain hyvin ahdistavaa? Olisiko heistä sulattamaan hyvän ja pahan tiedon puun hedelmät?
Koska tarinan seikkailuosuuden tekijänoikeudet on alustavasti myyty eräälle tuotantoyhtiölle, pitää jättää varsinainen matkan vaihe pois tästä postauksesta. Siirryn suoraan kertomaan tapaamisesta kirjailijan kantakahvilassa eräässä toisessa maassa.
A. ja E. olivat lopulta saaneet yhteyden kirjailijaan, joka suostui tapaamiseen. Tämä vaikutti yllättyneeltä heidän osoittamastaan sisukkuudesta, rohkeudesta ja halusta rikkoa ennalta määrättyjä kaavoja. Toisaalta se tapa, jolla kirjailija huokasi ja otti kertojan asennon tuolissaan heidän tultuaan, se tapa kertoi kirjailijan ainakin jollain tasolla tienneen näin lopulta käyvän – siitä huolimatta, että tällaista tapaamista ei ollut ainakaan teoksen julkaisuversiossa. Kiinnostavaa olisikin tietää, onko kirjailijalla omia yksityisiä muistiinpanojaan, apokryfisiä pöytälaatikkoon jätettyjä kirjoituksia, joissa tämäkin todellisuus tapahtuu.
Kirjailija kertoi heille, että heillä oli täysi valta muuttaa tarinaa ja tehdä siitä oma versionsa. Kunhan he vain päättäisivät itse lakata uskomasta, että kirjan tarina on heistä ja että se on tosi, niin heidän silmänsä aukeaisivat ja he saisivat vapautensa. He eläisivät omaa elämäänsä riippumatta siitä oliko se yhteneväinen heistä kirjoitetun tarinan kanssa vai ei.
A. ja E. katsahtivat toisiinsa, asettivat mukinsa pöydälle ja nousivat yhtä aikaa. Sanomatta edes hyvästejä kirjailijalle tai jättämättä rahaa kahvista he päättivät jatkaa matkaansa ja kirjoittaa oman tarinansa. Tämä oli alku! Tulevaisuus oli kuin olikin olemassa ja vielä pimennossa! Siitä huolimatta, että he olivat kirjailijan mielikuvituksen tuotosta, heillä oli vapaus tehdä omat valintansa ja luoda omat seikkailunsa.
