Matilda katseli miestä pikkutytön tarkkailevin silmin. Mies näytti yhtä aikaa vanhalta ja nuorelta. Tytön katse kulki ensin hiuksissa ja jatkoi siitä silmiin. Hiukset tekivät kaksi syvää lahdelmaa miehen ohimoilla niinkuin Petaksen vanhalla äijällä, mutta miehen silmät näyttivät samoilta kuin nuorella veturimiehellä. Sellaiset tarkat ja kuitenkin kirkkaat. Aikuiset sanoivat, että niillä näki näkyjä.
Miehen sormet olivat kellastuneet ja hauraat niinkuin vanha paperi. Matilda katseli kämmenselkien sinisiä suonikarttoja. Tuo mies ei ole ollut tarpeeksi ulkona, hän mietti. Haluaisikohan se olla?
Sormet vapisivat, kun ne kietoutuivat lusikan varren ympärille. Miehelle oli tarjottu kuumaa perunakeittoa ja savusilakoita. Veturimies oli tuonut silakoita isolta kirkolta heti aamusta. Oli saanut kuulemma ostettua ne pienellä rahalla tutulta kalavaarilta. Matilda veti nenäänsä kullankeltaisten silakoiden tuoksua. Ahhhh… kylläpä ne tuoksuivat makoisilta, mutta vielä ei ollut Matildan vuoro. Mies oli vieras ja sai syödä ensin.
Mies istui kumarassa ja nojasi kyynärpäillään pöytään. Tytön mielestä mies näytti ihan maahiselta, joka asui liiterin alla. Siellä se rapistelee, tyttö tiesi. Isä sanoi, että siellä rapistelevat vain kaatopaikan rotat. Etsivät muka uusia pesiä, mutta Matilda ymmärsi paremmin. Maahinen siellä oli. Muori oli siitä puhunut Matildalle, kun isä ei ollut lähellä. Isä luki kirjoja ja osasi paljon kirja-asioita, mutta muori tiesi enemmän ja parempaa. Muori osasi selittää rapinat niin että Matilda ymmärsi heti. Maahinen oli muorin ja Matildan yhteinen salaisuus.
Matilda havahtui omista aatoksistaan ja jatkoi miehen katselua. Miehen jalat olivat tiukasti yhdessä pöydän alla, toinen jalka toisen päällä. Päällimmäinen jalka heilui vilkkaasti. Se tuntui tanssivan jotain kummaa rytmiä. Kenkiä miehellä ei ollut ja Matilda näki miehen varpaat. Nuo varpaat tuntevat sammalen, Matilda ymmärsi.
Matilda istui penkillä ja heilutteli jalkojaan samaan tahtiin miehen jalan kanssa. Hän alkoi hiljaa rallatella:
Hei-hei-heiluu
Hei-hei-heiluu
Pium paum pantihin,
Papin häntä heiluu.
Mies lopetti syömisen ja katsoi Matildaa. Hän heilautti jalkaansa isommin, ja Matilda teki samoin. Mies pysäytti jalkansa, oli hetken paikoillaan ja heilautti sitten uudestaan. Matilda matki miehen liikkeitä ja hymyili varovasti. Mies hurautti pienen naurun ja sanoi:
– Maistuukos tarkalle tytölle savusilakka?
Matilda nyökkäsi ja pyysi katseellaan lupaa tulla lähemmäs.
– Otahan tuosta. Minä jo aterioin kyllin.
Matilda pudottautui penkiltä ja kipaisi miehen tykö. Lautasella oli vielä yksi pieni ja puolikas isommasta kalasta.
– Ihanko kaiken? Matilda empi.
– Sun vattas taitaa kaihota niitä enämpi, ole sille hyvä.
Matilda kiepsautti lusikan esiliinan taskuun ja otti lautasen miehen edestä. Hän niiasi nopeasti, kipasi ovelle ja siitä pihan poikki liiterille.
Matilda asetti lautasen puupölkylle ja istui itse pienelle kivelle sen viereen. Hän otti lusikan taskustaan ja laittoi sen lautasen viereen. Pikkuisen kalan hän söi nopeasti. Pienin sormin pyrstöstä kiinni, pää taaksepäin ja siitä se sujahti vatsaa hellimään puraisu kerrallaan. Oi, miten se maistuikaan! Pehmeä savu ja hieno suola ja vielä ripaus sokeria. Sitten Matilda maistoi puolikkaasta silakasta pienen palan. Hän irrotti palan varovasti lusikalla ja laittoi lusikan suuhunsa. Savusilakka oli ihan yhtä hyvää, mutta lusikka oli outo. Matildan oma lusikka oli pehmeä ja se maistui perunavelliltä, herneiltä ja rieskalta. Tämä lusikka kolahti hampaisiin ja maistui kitalaessa kovalta.
Matilda otti uuden palan savusilakkaa lusikkaan ja vei sen liiterin alla olevaan pieneen koloon. Siinä oli maahisen kotiportti. Muori oli sanonut, että maahiselle pitää olla kiltti. Se pitää huolta talon asioista ja sitä pitää kunnioittaa. Kun maahinen tulee retkiltään kotiinsa, niin nyt sitä onkin hieno lahja odottamassa, Matilda ajatteli. Sitten hän nappasi loput silakasta sormiinsa ja puraisi palan.
– Sinne vaan vattaa hellimään, hän huokaisi.
Aurinko lämmitti Matildan poskia, kun hän käänsi kasvonsa ylöspäin. Hiirenkorvien hento vihreys teki tytön onnelliseksi. Nyt tulee taas lämmin, ja lintuja. Voi miten Matilda rakastikaan lintuja!
Hän sulki silmänsä ja antoi niiden liverryksen ujuttautua joka sopukkaan. Luritus kulki sormenpäissä ja oli matkalla sydämeen. Äkkiä Matilda valpastui ja tarkensi kuuloaan. Jokin liikkui sen vieressä. Hän avasi silmänsä ja kääntyi varovasti katsomaan. Harakka nappasi lusikan juuri samalla hetkellä! Ei! Se ruoka oli tarkoitettu maahiselle!
Matilda säntäsi harakan perään, mutta mitäpä pieni tyttö sille mahtoi. Sinne se lensi koivikkoon lusikka suussaan. Jotenkin se pystyi vielä säksättämäänkin mennessään, mutta lusikka oli poissa.
Matilda lysähti maahan ja painoi kädet kasvoihinsa. Mitä Aleksi nyt sanoisi? Entäpä muori? Matilda nyyhkäisi ja pyyhki hiljaa valuvia kyyneleitä poskiltaan.
Hän havahtui siihen, kuinka sammalen tuntevat varpaat tulivat hänen viereensä.
– Elähän murehi, pikku tyttö, tämäkin mutka oikenee.
– Ei se voi! Matilda parahti, harakka vei lusikan!
– Niihän tuo teki, mutta sinä olet onnentyttö, tämäkin mutka oikenee.
– En ole onnentyttö! Matilda huudahti.
– Olet sä ja mä olen surunpoika. Keinulaudalla heilutellaan ja siitä tulee eloon sopiva sielu.
Matildan itku kuivui ja hän jäi katsomaan Aleksia. Mies näytti surulliselta, mutta oli myös rauhallinen kun jutteli tytölle. Joskus se oli huudellut omia näkyjään ja silloin Matildaa oli pelottanut, mutta nyt Aleksi oli levollinen ja lempeä.
Muori tuli pihalle laskiämpärin kanssa ja jäi katsomaan Aleksia ja Matildaa.
– Muori suo nyt anteeksi, mutta minä hukkasin juuri muorin lusikan, Aleksi sanoi.
Matilda katsoi nopeasti Aleksia silmiin ja vilkaisi sitten muoriin. Muori ei pitänyt uutisesta, mutta ei moittinutkaan. Matilda kuitenkin tiesi, että muori oli näreissään. Lusikoita ei ollut monta, mutta vieraalle sellainen oli annettu.
– Muori sanoo vaan paljonko se tekee, niin minä korvaan kyllä. Penni on varmaan käypä hinta hyvästä lusikasta. Harakka sen nyt nappasi, kun tulin tähän pihalle aterioitsemaan. Tämä Matilda yritti auttaa, mutta onhan se lintu tyttöäkin sukkelampi.
Muorin ilme pehmeni ja hän sanoi:
– Penni on ihan moittimaton hinta, ja hyvä, että tyttö osasi olla avuksi. Vikkelä tyttö se on, mutta ei arvaten harakkaa nopeampi.
Matilda niiasi Aleksille ja muorille ja lähti liiterille. Puupölkylle jäänyt lautanen oli nuoltu puhtaaksi. Maahinen oli käynyt nauttimassa viimeiset rasvat savusilakasta. Hyvä että sille oli jäänyt edes jotain. Lintujen liverrys luikahti taas Matildan korviin ja sieltä sydämeen.
Maahinen oli seuraillut pihapiirin elämää koivupöllin kupeesta. Niinhän maahiset tekevät, talonvartijat ja huolenpitäjät. Se pyyhkäisi silakanrasvaiset huulensa hihaansa ja puhalsi huiluunsa pienen kutsusävelen harakalle. Harakka kierteli lähikoivut, heilutti pyrstöään kuusessa ja tuli sitten vastentahtoisesti maahisen luo. Maahinen katsoi sitä pitkään ja puhui sille harakkaa lyhyesti ja tarkkaan. Harakka niiaili ja nyökkäili ja säksätti omat vastalauseensa. Lopulta se lähti noudattamaan maahisen määräystä lusikan palauttamisesta.
Maahisen olisi kuitenkin kannattanut olla tarkkana loppuun asti, eikä kääriytyä viittansa sisään päivätorkuille. Harakan oli noudatettava maahisen komentoa, niinkuin luonnon laki määräsi, mutta jotain omaa lintu halusi silti säilyttää. Se lensi lusikka suussaan tuvan katonharjalle ja tarkkaili sieltä pihapiiriä pyrstöään keikutellen. Sitten se äkkäsi muorin jättämän laskiämpärin ja kävi plumpsauttamassa lusikan tummaan sotkuun. Laskiämpäri oli tuvan nurkalla odottamassa Matildaa, sillä tytön päivätöihin kuului tähteiden vieminen sialle.
Pian Matilda tuli liiteriltä lautasen kanssa, näki ämpärin, tarttui siihen ja kävi tyhjentämässä sen sisällön karjasuojan taakse. Sinne se sitten kierähti, tuo pennin lusikka, ja hautautui perunankuorien alle.
Pari päivää tuon tapahtuman jäljestä Aleksi istui iltasella tuvan rappusilla ja roplasi piippuaan. Aleksin päässä vimmelsi, tupakki tyynnytti levottomat näyt. Hän katseli miten sika mennä vouhkasi karjasuojan nurkilla. Siellä se ropeloi kärsällään pehmeää maata. Välillä se kierähti kyljelleen mutakkoon ja kyhnytti itseään maata vasten. Outoa liehtomista siinä oli. Piipun savu kiemursi kevätillan tyvenessä ja hämärsi Aleksin silmiä.
Maahinen hiipi kevein askelin sananjalan varhaisten versojen takana. Sekin oli huomannut sian omituisen liehtomisen ja meni tarkastamaan tilannetta. Maahinen puhalsi kevyesti huilustaan rauhoittavia säveliä ja kutsui sikaa tulemaan lähemmäs koivikon suojiin. Aleksi keskeytti piipun imemisen ja jäi kuuntelemaan. Tuo ääni oli hänelle uusi ja jotenkin niin tuttu.
– Mikä riivattu se korvissa hoastaa vai pään vimmellyskö se kallossa suhajaa? Aleksi mietti ja jatkoi piipun imemistä. Hän katsoi miten sika laahusti koivikkoon.
Koivikossa sika painoi päänsä maahisen syliin. Sen mahassa kivisti ja korvensi. Hammas oli mennyt poikki, kun perunankuorien joukossa oli ollut jotain liikaa, ja nyt sitä särki. Maahinen silitteli sian kärsää ja rapsutteli sitä korvien takaa. Sitten se kokeili hellästi sian poskea, silitteli kaulaa ja kylkeä. Maahisen tarkat sormet tunsivat sian vatsassa jotain kovaa. Maahinen tiesi heti, mitä oli tapahtunut.
– Sen harakan minä vielä löylytän, se murahti, mutta ensin hoidetaan sinua, maahinen jatkoi hellästi saparoiselle.
Maahisen konstit eivät kuitenkaan riittäneet. Sika löytyi seuraavana päivänä karjasuojan takaa hengettömänä, mutta vielä lämpimänä. Maahinen oli hellinyt siitä loppuun asti ja sika oli päästänyt henkensä lentoon maahisen sylissä.
Muori parkaisi ääneen sian nähtyään, mutta olihan niitä ennenkin nähty, kuolleita elikoita. Hyvä ruoka ei saanut mennä hukkaan, joten muori niiskautti kerran ja ryhtyi toimeen. Veturimies nosti sian lahtipuuhun ja muori aloitti työn. Veturimies meni lämmittämään saunaa sekä keittämään vettä ja suolalaukkaa.
Matilda katseli sian pesemistä ja pilkkomista tarkkaan. Muori ei pyytänyt apua, vettä Matilda sai kantaa saunalta, mutta muuten Matilda vain katseli muorin joutuisia käsiä. Matildalle herahti vesi kielelle, kun hän muisteli tuoreen makkaran makua. Viimeksi sitä oli saatu syksyllä. Sikaa kävi vähän sääli, mutta näin elämää eletään ennen auringonlaskua.
Kun isommat työt oli saatu tehtyä, muori pyysi veturimiestä käymään Krogarsilta hakemassa lipeää. Samalla mies voisi kaivaa sian vatsan hiidenkoloon. Siihen muori ei aikonut koskea, se sai nyt mennä. Huomenna tehdään makkaraa ja sitten keitetään saippuaa.
Matilda oli nukahtanut liiterin portaalle muorin työtä katsellessaan. Sammalvarvasmies oli käynyt katsomassa nukkuvaa tyttöä, mutta antoi hänen jatkaa uniaan. Herättyään tyttö kömpi tuvalle. Mies istui pöydän ääressä. Hän katseli sisään tulevaa tyttöä.
– Siasta tulee sitten haarapussiin täytettä.
– Niin tulee ja hyvää tuleekin, muori on hyvä emäntä.
– Pyllimakkaraa ei kuitenkaan?
– Sitä ei, veturimies kaivoi vattan hiidenkoloon.
Mies nyökkäsi ja Matilda kiipesi penkille istumaan. He antoivat lintujen iltakonserton viipyillä sydämessä.
Lusikan rikkoutunut varsi rikkoi sian vatsapussin ja taittui kiinni hiidenkoloon. Maahinen vei paikalle sananjalan merkiksi.